Asko Kainulainen, Salon Seudun Sanomat

Parasta on silloin, kun homma karkaa käsistä.

 

Asko Kainulainen viettää ensi vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaa pakinoitsijana. Hän on kirjoittanut Salon Seudun Sanomiin pakinoita Tosikko-nimimerkillä vuodesta 1987 alkaen. Tahti oli pitkään pakina viikossa. Tämän vuoden keväänä julkaisutahdi harveni pakinaan joka kolmas viikko. Kaikkiaan Tosikon pakinoita on julkaistu pitkälti toista tuhatta. Kainulaisen yhtäjaksoisesti jatkunut ura on valtakunnallisestikin merkittävä.

Kainulainen työskenteli myyntitehtävissä Salon Seudun Sanomissa aloittaessaan pakinoitsijana. Nykyään hän on yhtiön myyntijohtaja.
     Ensimmäiset pakinat hän kirjoitti omalla nimellä ja naamalla, mutta silloinen toimitusjohtaja oli sitä mieltä, "ettei myyjän pidä kirjoittaa tuollaisia".

     "Tuollaisia" tarkoitti pakinoita, joista päätoimittaja piti, koska kirjoittaja osasi olla yhtaikaa pottumainen ja positiivinen. Näin Kainulainen muistelee päätomittaja Seppo Suomisen kuvailleen aloittelevan pakinoitsijan tyyliä.

Kainulainen tykkää väännellä sanoja ja hyödyntää niiden eri merkityksiä. Hän sanoo olevansa kammottavaa televisionkatseluseuraa, sillä hän tarttuu jatkuvasti toimittajien ja haastateltavien sanomisiin tai sarjojen käännösteksteihin.
     - Pakinan aiheita tulee vastaan paljon, mutta koska en tee muistinpanoja, en muista mitään, kun alan kirjoittaa, Kainulainen harmittelee.
    Aina pakina kuitennkin syntyy.

    - Joskus valmista tulee muutamassa minuutissa. Parasta on silloin, kun homma karkaa käsistä ja juttu alkaa viedä kirjoittajaa.

Kainulaisen tyyliin kuuluvat liioittelu ja ironia. Kun jokia asia alkaa ärsyttää, hän lyö sen läskiksi pakinassa.
     Kainulaista huolestuttaa, että suurinta osaa ihmisiä näyttää kiinnostavan enää pelkkä pinta.
     - Se antaa tilaa kaikenlaisille ääri-ilmiöille.
     Miten asian sanoo pakinoitsijan kielellä? Esimerkiksi näin: vihaan raivoa.
     - Keskustelua ei synny, jos ei olla eri mieltä. Siksi olen pakinaa kirjoittaessani eri mieltä itseni kanssa, paljastaa Kainulainen.

"- ...kun ihmisen lahjat eivät muuhun riitä, ainoaksi osaamisalueeksi jää haukkuminen. Nykyään se on helppoa, kun on tämä epäsosiaalinen media kaikkien ulottuvilla.
     - Someasti sanottu, mutta älä yritä kaunistella. Linnaan vaan kaikki haukkujat ja pahanpuhujat.  On ne vaan niin vastenmielisiä, että taas tuntuu raivo nousevan pintaan." - Raivoa pitää vihata täysillä, Salon Seudun Sanomat 20.9.2016

Silloin tällöin Tosikko toimii nimimerkkinsä mukaisesti.
     - On ollut joitain henkilökohtaisia kokemuksia, joista on ollu pakko kirjoittaa vakavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti