#huumoria

Suomen Kuvalehti haastatteli elokuussa (SK 33/2017) Kasper Strömmania, joka on "Suomen hauskimman bloggarin maineessa".

Strömman kirjoittaa satiiriuutisia ja julkaisee niitä internetissä Kasper Diem -nimisessä blogissa. Jos jutut julkaistaisiin lehdessä, ne voisi luokitella pakinoiksi.

Haastattelussa ei harmi kyllä saada oikein mitään irti Strömmanista kirjoittajana. Sanoo hän sentään, että "traaginen ja hauska ovat usein lähellä toisiaan".

SK:n jutussa kerrotaan, että oli myös aikoja, jolloin lukijat olivat Strömmanin kirjoituksista hämillään ja ottivat ne ihan tosissaan. Kirjoittajan oikea persoona ja blogi sotketiin iloisesti keskenään.

"Nyt blogillani on jo satiiriblogin maine", Stömman sanoo. Hän myös merkitsee kirjoitukseensa #satiiri #huumori -leimalla.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kuvasi toimittajana tekemäänsä kierrosta Kaakkois-Suomessa pääkirjoitusaukeaman Merkintöjä-palstalla 30.8. Otsikko "Suomen jako kahtia syvenee, mutta tyhjeneviä seutuja on turha yrittää elvyttää", ja myös teksti oli kirjaimelllisesti jotain muuta kuin kuivaa kolumnityyliä: sadekin kirjatiin tekijäsi, joka vähentää maaseutukaupunkien kiehtovuutta.

Akkanen sai jutusta palautetta, jonka "määrä ja raivokkuus tulivat vähän yllätyksenä". Hän palasi asiaan 8.9.

Akkanen päätyy ajatukseen, että ironia on kielletty tyylilaji, koska lyhyessä lehtitekstissä on vaikea ilmaista, milloin kirjoittaa kieli poskessa ja milloin vakavaa asiaa.

Tahallinen huumori ei ole yleistä päivälehtien pääkirjoitussivuilla. Valitettavasti. Uutiset on pidettävä uutisina, mutta niiden kommentoinnissa ironiaa ja satiiria pitäisi viljellä paljon nykyistä enemmän. Lukijalle kannattaa kuitenkin tehdä heti selväksi, että kyseessä on normipoikkeama.

Tähän ei välttämättä tarvita kirjoittajan sarvipäistä kuvaa. Taitava kirjoittaja voi ohjata lukijaa oikeille raiteille ilman osoittelevaa "this is humour" -leimaa.

Näinä aikoina yhteiskunnallista valveutuneisuutta osoitetaan loukkaantumalla ja tahallisella tyylilajien ja lajityyppien ymmärtämättömyydellä. Tähän kannattaa jokaisen pakinoitsijan tai sellaiseksi pyrkivän varautua.

Huumoristakin saa loukaantua, mutta on ikävää, jos loukkaantuja ei ymmärrä, mistä loukkaantui.

Turun Sanomien Jälkimaku-palstan tyyliä parhaimmillaan (TS 3.4.2017). Selittelemättä paras. Vakava asia ironiseen tyyliin kuitattuna.

Nimimerkki Tosikko pilailee Salon Seudun Sanomissa 28.3. Julkisen sanan neuvoston päätöksellä, jonka JSN antoi viime viikolla Yleisradion toiminnasta ns. Sipilä-gatessa.

Klikkaa kuvaa:

Kohti lainkuuliaisuutta

Auranmaan Viikkolehden Toimituksen takaovelta -palstalla on eri tyylisiä kirjoituksia, kolumneja. Päivi Perkiö päästelee pakinamaisesti (AVL 13.1.2017) pohtiessaan lainkuuliaisuutta ja päätyessään omistusoikeuden loukkausmaksuun.

Tässä loppuhuipennus:

Arkea pienellä tvistillä

Siiri Jumppanen vie Loimaan lehden pakinassa (12.1.2017) tapahtumia pienellä kierteellä absurdiin suuntaan, mikä erottaa jutun tavanomaisesta arkipäiväisiä tilanteita käsittelevistä kolumneista. Hyvä.

Tässä jutun loppupää:

Journalistin kolumni

Kirjoitin tämän sivuston aiheesta kolumnin Journalisti-lehteen:
http://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/13/satiiria-kiitos/

Ei mahdotonta - eikä helppoa

Markus Leikolaa haastatellaan tänään (9.10.2016) Helsingin Sanomissa, koska häneltä julkaistaan ensi viikolla romaani. Se on "polittisen satiirin taiturin ensimmäinen".
     Jutussa puhutaan muustakin, muun muassa juuri poliittisesta satiirista. Leikola vähättelee omia tekemisiään, koska satiirin tekeminen on helppoa. Hän pitää myös kirjoittamista arkisena asiana niin kuin se tietysti onkin - kirjoittajalle.

Toimittaja Antti Majander kirjoittaa, että Leikola ei innostu kehuista sosiaalisessa mediassa osoittamastaan verbaalitaituruudesta. Leikolan mielestä "mikään ei ole nyt yhtä hävettävän helppoa kuin poliittinen satiiri, sillä poliitikot itse antavat kielen irvileukojen armoille.”
     Poliittisen pilan vääntäminen ei Leikolan mukaan vaadi yhtään mitään, koska lähtökohta on niin ilmeisen lattea ja köyhä. ”Rikos on se, että suomen kieli latistetaan vivahteista, joka yhteisten asioittemme hallinnoimiseen pitäisi liittyä. Suomessa poliitikot yksiulotteistavat asioita, jotka eivät ole yksiulotteisia.”
     Leikolan mukaan ei tarvitse muuta kuin katsoa, missä kulkee Ollin, Origon ja Bisqutin viitoittama polku ja jatkaa sitä ottamalla raaka-aineeksi tämän päivän poliittiset puheet.
     Paavo Haavikko kirjoitti Puut, kaikki heidän vihreytensä -runokokoelmassa vuonna 1966: "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse."
      "Ne" tekevät sitä edelleen itse, mutta onneksi edelleen tehdään myös parodiaa ja poliittista satiiria. Leikola tekee sitä Image-lehden blogissa.

Parodia ei ole mahdotonta, mutta ei poliiittisen satiirin vääntäminen ole myöskään helppoa. Asetelma on usein sellainen, että huumoria ei synny taivuttelemalla poliitikkojen sanomisia ja niiden luomaa todellisuutta, vaan ottamalla heidät tosissaan.